Tiimiesittelyt

Lanitapahtuman järjestäminen vaatii monenlaista tekijää.

Vectoraman järjestäjäporukka on jaettu eri tiimeihin vastuualueiden perusteella.
Onko sinulla on innostusta lähteä matkaan iloiseen joukkoomme ja tuoda oma panostuksesi sekä tassunjälkesi tapahtumaan? Suosittelemme lämpimästi tällaisessa tapauksessa lukemaan läpi tiimien esittelyt, jotta hahmotat paremmin tiimien toimintaa ja löydät parhaiten omiin kiinnostuksen kohteisiisi sopivan tiimin.

Uudet organisaattorit aloittavat yleensä buildista, jonka jälkeen voi tulevina vuosina jatkaa halutessaan muihin tiimeihin. Tästä voidaan poiketa esimerkiksi silloin, jos on kokemusta vastuutehtävistä muissa lanitapahtumissa tai muutoin vahva kokemuspohja johonkin tiettyyn tehtävään. Kerrothan rekryhakemuksessasi millaista kokemusta sinulla on.

Tiimien määrittely

Jaottelut tiimien vastuualueista voivat ajoittain olla melko karkeita ja ketään ei ole täysin lokeroitu toimimaan pelkästään omassa nurkassaan. Ihmiset organisaation sisällä voivat toimia yli tiimirajojen riippuen siitä missä apukäsiä eniten tarvitaan.
Erityisesti tapahtuman aikana organisaatioporukassa vallitsee talkoohenki ja siihen kuuluu se, että ollaan valmiita auttamaan myös asioissa jotka eivät välttämättä omaan ”työkuvaan” tarkalleen kuulu. Lähes poikkeuksetta joka vuosi muutama järjestäjä siirtyy (vuositasolla) tiimistä toiseen saadakseen taas hieman erilaista perspektiiviä lanijärjestämiseen, tai vain mielenkiinnosta tutustua toisen tiimin toimintaan hieman tarkemmalla tasolla. Eli jos haet yhteen tiimiin, mutta huomaatkin että toisen tiimin toiminta voisi kiinnostaa enemmän tai löydät ehkä itsestäsi piilotettuja kykyjä jollain saralla, ei ole kiveen kirjoitettua, että ensimmäisestä organisaattorivuodesta ikuisuuteen tarvitsisi pysyä tiukasti yhden tiimin matkassa.

Rekrysivuilta voit lukea ohjeet talkoolaiseksi tulemisesta, mikäli sisäinen palosi tapahtumajärjestämiseen heräsi.