Uutiset

Vectorama 2021 Ouluhallissa!

11.04. 15:06
Grafiikat ja animointi: Juho ”Herra Jamppa” Tastula; Musiikki: Teppo ”eimink” Kauppinen

Nyt se on täällä! Vectorama 2021 on julkaistu.

Viime aikojen mullistukset ovat herättäneet meissä surua, mutta myös nostaneet katseemme kohti tulevaa vuotta.

Vuonna 2021 Vectorama saapuu suurempana kuin koskaan aikaisemmin. Siirrymme isompiin tiloihin naapuriin, eli juuri remontoituun Ouluhalliin.

Myös tapahtuman ulkoasu kokee muodonmuutoksen vuoden aikana. Vectorama kuitenkin pysyy Vectoramana, ja kehittyy aina vain päräyttävämmäksi kokonaisuudeksi tietokonekulttuurin tapahtumakirjossa. Bootataan vuosikymmen lanittamalla!

Vectorama
10.–13.6.2021
Ouluhallissa

  • n. 1000 konepaikkaa
  • Uudistetut tilat
  • Värivaloja, huikea meininki, parhaat tyypit sekä ennen kaikkea pohjoisen suurimmat ja pisimpään järjestetyt LANIT!

Vectorama 2020 on peruttu

31.03. 22:03
Vectorama 2021 - Katse kohti horisonttia

Joudumme valitettavasti perumaan Vectorama 2020 -tapahtuman.

Olemme seuranneet koronavirusepidemian kehittymistä tiiviisti viimeisten viikkojen aikana. Emme usko pystyvämme järjestämään tapahtumaa turvallisin mielin vallitsevassa tilanteessa.

Päätös oli raskas, ja olemme pohtineet hartaasti eri vaihtoehtoja. Tärkeintä kuitenkin on kaikkien tapahtuman osallistujien turvallisuuden takaaminen.

Vuosi 2021 tuo meille loistavia uutisia. Seuraathan tiedotustamme, sillä julkaisemme lisätietoa jo ensi viikolla!

Vectorama 2020 -pääsylipun ostaneet voivat siirtää lippunsa vuodelle 2021 tai pyytää rahojen palautusta. Ohjeet siirtoon ja palautukseen toimitetaan sähköpostitse kaikille lipun ostaneille mahdollisimman pian. Tiedotamme myös, kun tämä on tehty.

Toivotamme mukavaa kevättä, pidetään huoli itsestä ja toisista <3
Kohti horisonttia!

Vectoraman järjestelyt jatkuvat, tiedotamme mahdollisista muutoksista

24.03. 00:54

Suomen Hallituksen asettama massatapahtumien kielto ei toistaiseksi vaikuta Vectoraman järjestämiseen. Kielto päättyy nykyisen tiedon mukaan huhtikuun puolivälissä, ja tapahtumamme on kesäkuussa. Näin ollen muutoksia tapahtuman aikatauluun ei ole toistaiseksi tulossa.

Seuraamme tilannetta aktiivisesti ja tiedotamme mahdollisista muutoksista asiaan.

Järjestäjäksi Vectoramaan?

09.02. 19:07

Vectorama hakee tekijöitä kesän tapahtumaan! Tule sinäkin osaksi mainiota porukkaa, jolta syntyvät tämän kesän parhaat lanit.

Haussa on vapaaehtoisia moniin erilaisiin tehtäviin. Haemme myös yhtä vastuuhenkilöä game- eli ohjelmatiimiin. 

Pidämme järjestäjistämme hyvää huolta. Vapaaehtoiset saavat itselleen järjestäjäpaidan, lämpimän aterian jokaisena osallistumispäivänä sekä pääsyn järjestäjien taukotiloihin. Tehtävistä on mahdollista saada myös työtodistus.

Alla on listattuna kaikki tekijöitä tarvitsevat tiimit lyhyin kuvauksin osaamistoiveista. Kuhunkin on myös linkattu kyseisen tiimin esittely tällä sivustolla. Hakemukset tehtäviin toimitetaan sähköpostitse osoitteeseen rekry@vectorama.info. Hakijoilta edellytämme täysi-ikäisyyttä. Kaikkiin tehtäviin annetaan perehdytys.

Jos olet kiinnostunut jostain muusta, kuin allamainituista tehtävistä, niin lähetä vapaa hakemus osoitteeseen rekry@vectorama.info.

Kurkkaathan myös Vectoraman rekrysivun. Kaikki tehtävät ovat luonteeltaan vapaaehtoistoimintaa, eikä niistä makseta palkkaa.

Tiimit, jotka tarvitsevat lisää tekijöitä:

Buildi:

  • Useita henkilöitä
  • Tomeria ja vastuuntuntoisia tekijöitä, normaali fyysinen peruskunto auttaa tehtävien hoitamista
  • Tehtäviin kuuluvat tapahtuman rakentaminen ja purkaminen, sekä mahdolliset avustavat tehtävät tapahtuman aikana.

Pimennys ja matotus:

  • Useita henkilöitä
  • Tomeria ja vastuuntuntoisia tekijöitä, normaali fyysinen peruskunto auttaa tehtävien hoitamista
  • Tehtäviin kuuluvat tapahtumapaikan ikkunoiden pimentäminen sekä messumattojen paikalleen asennus.
  • Tehtävät painottuvat tapahtuman rakentamisen ja purun ajalle. 

Sähkö:

  • Pari paikkaa auki
  • Tomeria ja vastuuntuntoisia tekijöitä
  • Perustason päässälaskutaito on hyödyksi
  • Auttaa, jos ymmärtää jotain sähköstä, mutta ei pakollista
  • Tehtäviin kuuluvat tapahtuman sähköjen vetäminen ja muut sähkönjakeluun liittyvät tehtävät. 
  • Tehtävät painottuvat tapahtuman rakentamisen ja purun ajalle. 

Muonitus:

  • Useita henkilöitä 
  • Hygieniapassi on eduksi, mutta ei pakollinen
  • Työtehtäviin kuuluvat järjestäjien ruokailujen ja taukotilan osalta ruoanlaitto ja tiskaus

Info:

  • Useita henkilöitä
  • Tehtävät sisältävät kaikkea lipunmyynnistä ja badgejen jaosta muuhun aspaan kuten taksin soittamisiin, tiedonhakutehtäviin, printtaamiseen yms toimistotyöskentelyyn
  • Asiakaspalvelutaitoisia, täysi-ikäisiä ja vastuuntuntoisia henkilöitä

Turvallisuus:

  • Useita henkilöitä
  • Järjestyksenvalvojakortti oltava voimassa tapahtuman aikana. HUOM! Vectoraman JV-koulutus, Koulutukseen ilmoittautumiset 20.3.2020 mennessä osoitteeseen rekry@vectorama.info

Game:

  • Useita henkilöitä
  • Yksi johtotason vastuutehtävä
  • Turnausadmineja: SEUL ry:n tuomarikortti on eduksi, mutta ei pakollinen

Ensiapu:

  • Useita henkilöitä
  • EA-kortti oltava voimassa
  • Päivystyskokemus ensiaputehtävissä on toivottavaa

Valokuvaus (Viestintätiimi):

  • Useita henkilöitä
  • Oma kalusto vaaditaan
  • Tehtäviin kuuluu tapahtuman valokuvaus: yleiskuvia tapahtumasta, henkilökuvausta tarpeen mukaan
  • Kuvat julkaistaan Vectoraman galleriassa, ja julkaisua varten allekirjoitetaan käyttölupasopimus.

Vectorama 2020 lipunmyynnin aikataulu

06.02. 10:00

Vectoraman lipunmyynti alkaa torstaina 6.2.2020 klo: 18:00. Alla listattuna lipunmyynnin ja paikkojen varaamisen aikataulu.

6.2.2020 klo 17.45 Lippukauppaan pääsee kirjautumaan tai tekemään tunnukset.
6.2.2020 klo 18.00 Pro-konepaikkoja pääsee ostamaan.
6.2.2020 klo 18.15 Ostettujen pro-konepaikkojen varaaminen alkaa ryhmien suuruusjärjestyksen mukaisesti suurimmasta alkaen.
7.2.2020 klo 17.59 Pro-konepaikkojen varaaminen päättyy
7.2.2020 klo 18.00 – 11.2.2020 klo 17.59 Kaikkia jäljellä olevia konepaikkoja pääsee ostamaan
11.2.2020 klo 18.00 Isot ryhmät pääsevät varaamaan paikkansa kokojärjestyksessä suurimmasta alkaen. Suurten ryhmien varauksien jälkeen kaikki konepaikat ovat ostettavissa ja varattavissa.

Lippukauppa ja lisäohjeet löytyvät osoitteesta:
https://vectorama.info/liput/

Vectorama järjestää järjestyksenvalvojakurssin vapaaehtoisille vuonna 2020

19.01. 18:59

Olemme saaneet tänäkin vuonna mahdollisuuden tarjota järjestyksenvalvojakoulutuksen maaliskuun lopussa järjestettävällä kurssilla. Koulutuksesta saat järjestyksenvalvojakortin, jolla voit jatkossa hakea mihin vain sitä vaativiin töihin. Kurssi on osallistujille ilmainen, mutta järjestyksenvalvojakortin hankkimisesta johtuvat hallinnolliset kulut tulevat osallistujan maksettavaksi.

Kurssin suorittaneilta edellytämme osallistumista Vectorama 2020 -tapahtumana järjestyksenvalvojan roolissa. Tapahtumassa pääset kartuttamaan kokemusta hommista rauhallisessa ympäristössä.

Ilmoittaudu mukana koulutukseen 20.3. menessä lähettämällä vapaamuotoinen hakemus osoitteeseen rekry@vectorama.info

Kurssin aikataulu:

  • 21.3.2020 klo 10.00 – 18.00
  • 22.3.2020 klo 10.00 – 18.00
  • 28.3.2020 klo 10.00 – 18.00
  • 29.3.2020 klo 10.00 – 18.00
  • 4.4.2020 klo 10.00 – 18.00

Koulutus järjestetään Oulun Kamppailuklubin tiloissa. Kouluttajan toimii KHTurva.

Hakijoilta edellytämme 18 vuoden ikää. Pidätämme oikeuden peruuttaa koulutuksen, mikäli emme saa tarpeeksi ilmoittautumisia.

Lipunmyynnin aikataulut vuodelle 2020

19.12. 18:07

Vectorama 2020 -tapahtuman lipunmyynti alkaa tammi-helmikuussa! Liput tulevat myyntiin portaittain eri lipputyyppien mukaan. Julkaisemme tarkemmat ohjeet lippujen ostamisesta lähempänä lipunmyyntiä. 

Ensimmäisenä tulevat myyntiin premium-konepaikat, jotka huutokaupataan looseina 20.1.2.2.2020 välisenä aikana. Pro-konepaikat tulevat myyntiin 6.2. ja kaikki loput konepaikat 7.2. Huomaathan, että konepaikkojen varaaminen paikkakartasta tapahtuu erillisenä aikana niiden ostamisesta. Alla myynnin ja varaamisen tarkempi aikataulu sekä lippujen hinnat.

Aikataulut

  • 20.1.2020 klo 10.00 Huutokauppa aukeaa premium-paikoille
  • 2.2.2020 klo 18.00 Huutokauppa sulkeutuu
  • 6.2.2020 klo 17.45 Lippukauppaan pääsee kirjautumaan tai tekemään tunnukset.
  • 6.2.2020 klo 18.00 Pro-konepaikkoja pääsee ostamaan.
  • 6.2.2020 klo 18.15 Ostettujen Pro-konepaikkojen varaaminen alkaa ryhmien suuruusjärjestyksen mukaisesti suurimmasta alkaen.
  • 7.2.2020 klo 17.59 Pro-konepaikkojen varaaminen päättyy
  • 7.2.2020 klo 18.00 – 11.2.2020 klo 17.59 Kaikkia jäljellä olevia konepaikkoja pääsee ostamaan
  • 11.2.2020 klo 18.00 Isot ryhmät pääsevät varaamaan paikkansa kokojärjestyksessä suurimmasta alkaen. Suurten ryhmien varauksien jälkeen kaikki konepaikat ovat ostettavissa ja varattavissa.

Lippujen tyypit ja hinnat 2020

Kaikki ennakkoon myytävät liput ovat voimassa koko tapahtuman ajan, torstaista sunnuntaihin 4.–7.6.2020.

  • Premium-paikat: Huutokaupan loppusumma, lähtöhinta per loosi 550€
    • 1 loosi = max 10 konepaikkaa, looseja on yhteensä 3 kpl
  • Forever Alone: 39 €
  • Normaalit konepaikat:
    • 1–4 kpl: 42 €
    • 5–9 kpl: 39 €
    • 10→ kpl: 36 €
  • Pro-konepaikka: 85 €
  • Konepaikaton lippu, to–su: 20 €

Jos sinulla herää kysymyksiä lipunmyyntiin tai lippukauppaamme liittyen, tai kohtaat jonkin ongelmatilanteen lippujen ostamisessa, otathan yhteyttä lipunmyyntiimme sähköpostitse osoitteeseen liput@vectorama.info

Mitä muuttuu?

Premium-paikkojen suuren suosion vuoksi kyseiset paikat huutokaupataan loosi kerrallaan. Tämä tarkoittaa sitä, että yksi loosi (max 10 konepaikkaa) on huutokaupassa yksi erillinen tuote, jolla on lähtöhinta 550€. Huutokauppa käydään huuto.net -sivustolla, joten premium-paikkoja haluavien suositellaan tekevän sinne tunnukset hyvissä ajoin ennen huutokaupan aukeamista. 

Julkaisemme tarkemmat ohjeet huutokauppaan osallistumisesta tammikuun alussa ennen sen aukeamista.

Vectorama 2020

12.07. 14:00

Vectorama 2019 on jätetty taakse ja lanikoomat podettu. On siis ilo todeta, että Vectorama järjestetään myös ensi kesänä 4.-7.6.2020. Tapahtumapaikkana tuttu ja turvallinen Oulun jäähalli. Nähdään ensi kesänä ja tehdään jälleen Pohjois-Suomen parhaat lanit!

Vectorama 2019 on päättynyt

09.06. 15:21

Vectorama 2019 on saatu päätökseen. Tapahtuma oli onnistunut, Vectoramaan osallistui tänä vuonna yli 2000 ihmistä. Kiitämme kaikkia vierailijoita, järjestäjiä ja yhteistyökumppaneita.

Järjestäjät haluavat kiittää erityisesti lanittajia jotka siivosivat jälkensä huolella tänä vuonna ja jättivät hyvän mielen järjestäjäporukalle. Kiitos!

Nähdään jälleen ensi vuonna!

Kilpailut Amiga-ständillä

06.06. 19:21

Amiga-ständillä on perinteiseen tapaan useita erilaisia kilpailuja. Voittajat palkitaan muun muassa kirjoilla, peleillä, mitaleilla ja muilla kivoilla palkinnoilla.

Kisaamaan pääsee seuraavissa peleissä:

To klo 23: Stunt Car Racer
Pe klo 23: Lotus 2
La klo 23: Worms: The Director’s Cut

Lisäksi torstaista lauantaihin voi tehdä piste-ennätyksiä peleihin Worthy sekä SkillGrid. Aikaa piste-ennätysten tahkomiseen on lauantaihin kello 21 asti.

Kilpailut on kaikille avoimia, tervetuloa osallistumaan!